lauantai 12. kesäkuuta 2021

LC Kitee Keisarinna 5V


 Presidentti Auli Kempaksen juhlapuhe 5-vuotiaalle klubille

5-v Keisarinna

 

5–6-vuotias alkaa olla monessa asiassa itsenäinen, mutta hän voi olla myös rauhaton ja tunteiltaan ailahtelevainen. Vaikka 5-vuotias voi jo näyttää isolta, hän tarvitsee yhä päivittäistä huolenpitoa ja hellyyttä. Joten hoivatkaamme jokainen Keisarinnaa. Hän kaipaa rohkaisua sekä kiitosta yrittämisestään ja sitä toisillemme antakaamme.

5-vuotiaan kehitys on suvantovaiheessa: hän on omatoiminen, aloitteellinen, tasapainoinen, sopeutuva, rauhallinen ja monella tapaa ison oloinen. Hänestä on mukava olla avuksi, ja hän osallistuu mielellään esimerkiksi ympäristön puhtaanapitotalkoisiin. Töiden vieminen loppuun asti on hänelle tärkeää.

Toisaalta 5-vuotias on vielä monin tavoin pieni. Hän haluaa välillä heittäytyä pienen rooliin ja tulla hoivatuksi. Tunteiden ailahteleminen on osa normaalia naisen arkea. Itsekritiikki saattaa nostaa päätään ja hänen luottamuksensa omiin kykyihinsä voi horjua, mutta toisiamme tukien selviämme, kuten tämä haasteellinen korona-vuosi on osoittanut. Hänellä voi myös olla erilaisia pelkoja, esimerkiksi epäonnistumisesta. Rohkaisu, kannustus ja vahvuuksien huomioiminen ovat tärkeitä ja näinhän me keisarinnat olemme toimineetkin. Kukin on saanut osallistua voimavarojensa, ajan ja omien erikoistaitojensa mukaisesti. Tässä iässä luonteenpiirteet ja persoonallisuus näkyvät entistä selvemmin.

5-vuotiaan kasvu on usein tasaista. Paino lisääntyy vuodessa noin kolme kiloa ja pituus 5–10 senttiä. Tähän jälkimmäiseen meistä harva on enää pystynyt. Ensimmäiset maitohampaat irtoavat tässä iässä ja tilalle kasvavat pysyvät hampaat, ns. rautahampaat. Jäsenmäärämme on hieman elänyt, mutta nyt meitä on 29 rautahammasta.

5–6-vuotias Keisarinna nauttii liikuntaleikeistä: kiipeilystä, juoksemisesta, mäenlaskusta, trampoliinilla hyppimisestä, sup-lautailusta, kanotilla melomisesta ja polkupyörällä ajamisesta. Hän hallitsee liikkumistaan jo taitavasti ja liikkeet ovat sulavia. Useat tämän ikäiset nauttivat tanssimisesta ja jumppaamisesta, hiihtämisestä tai luistelusta. Keisarinnalle on hyväksi pitää huolta omasta kunnosta ja tasapainosta, sillä 5-vuotiaskin ikääntyy ja terveysriskit sen myötä lisääntyvät.

5-vuotias pitää käsillään tekemisestä ja luova ilmaisu on monista Keisarinnoista ihanaa. Sorminäppäryys sekä käden ja silmän yhteistyö on hyvin kehittynyt. Se on näkynyt toiminnassamme erilaisina leivonnaisina, villasukkien, tumppujen ja huivien neulomisena, sytykeruusujen värkkäämisenä, joulukorttien askarteluna tai pikkutonttujen hattujen virkkaamisena kuohuviinipullojen korkeille. Näitä tonttutarpeita saanemme tänä iltana lisää.

5-vuotias Keisarinna saa tyydytystä puuhatessaan asioiden kanssa, joista pitää. Harrastuksessaan hän saa myönteisiä kokemuksia ja tukea itsetunnolleen. Meidän on tärkeä suoda Keisarinnalle mahdollisuus tutustua erilaisiin tekemisen ja auttamisen mahdollisuuksiin ja huolehtia myös siitä, että vapaata aikaa jää riittävästi palautumiseen ja läheisille.

 

Kiitos tästä vuodesta kaikille ihanille ja ahkerille kanssasisarille! Toivottavasti tuleva vuosi antaa meille mahdollisuuden toteuttaa itseämme kulunutta vuotta paremmin.

 

Presidentti Auli Kempas